Mikä golfissa kiehtoo?

Ruotsalaisessa mso Golf Research´in tekemässä tutkimuksessa on kysytty 20.000 golfia pelaavalta mieheltä ja naiselta syitä siihen, että he pelaavat golfia. Samalla selvitettiin, mitä hyötyä he mielestään saavat pelistä.  Swedish Golf Online  on  koonnut sivustolleen alla olevat tulokset.

Numero yksi listalla oli ”Liikunta ja terveys”, jonka peräti 76,3 prosenttia golfareista arvostaa tärkeimmäksi kriteeriksi. Vastaukset tosin vaihtelevat hieman iän ja sukupuolen mukaan ja erityisesti naisilla tämä on korostuneena.

Toisena listalla on ”seurustelu perheen ja ystävien kanssa”. Sitä arvostaa 67,6 prosenttia vastanneista. ”Tämä ominaisuus näyttää olevan tärkeää useimmille kyselyyn osallistujille, sillä vastaukset olivat samansuuntaisia kaikissa ryhmissä”, sanoo Mats Frisk tutkimuksessaan. Se, että vain 27 prosenttia osallistujista mainitsi kilpailemisen tärkeäksi motivaation lähteeksi golfaamiseen kertoo, että golf on hyvin sosiaalinen urheilulaji. ”Siellä oli myös yksi mielenkiintoinen havainto – naiset ja juniorit arvostavat kilpailua yhtä paljon kuin miehet. Se yllätti meidät vähän”, sanoo Frisk tutkimuksessaan.

Tutkimus kertoo myös sen, että ympäröivästä luonnosta saadut positiiviset kokemukset eivät golfkierroksen aikana ole tärkeää junioreille, mutta merkitsevät erityisen paljon naisgolfareille. ”Oman pelin kehittäminen ja hyvän fiiliksen saaminen on vastaavasti hallitseva piirre miesten ja eläkeläisten piirissä”, sanoi Frisk tutkimuksessaan.

Kysely on osa tutkimusta, jonka 20 ruotsalaista golfseuraa on valtuuttanut mso Golf Research´in tekemään. Tutkimuksesta on luettavissa paljon yksityiskohtaistakin tietoa, mutta kokonaisuudessaan se antaa hyvän yleiskuvan ruotsalaisesta golfista, ja mahdollistaa seuroja ottamaan näitä seikkoja  huomioon kehittäessään omaa toimintaansa. Raportti on alun perin julkaistu Golf.se -sivustolla. Swedish Golf Online kääntänyt tekstin lukijoilleen.

Vaikka golfkulttuuri Suomessa ei olekaan ihan naapurimaamme tasolla, voisivat edellä mainitut tulokset olla hyödyksi myös täällä. Kuinka monessa seurassa lopulta rivigolfarin ja osakkaan ääni kuuluu silloin, kun seuraavan kesän tapahtumia ja kilpailukalentereita suunnitellaan?  Vai mennäänkö monessa toimikunnassa samalla kaavalla kuin jo vuosia on totuttu toimimaan?

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s