Peltomäki Golf opetusmatka Belek 4.-11.4.2015

Sain mahdollisuuden osallistua Peltomäki Golf´in järjestämälle opetusmatkalle Belekiin huhtikuun alussa. Monet ryhmästämme olivat  olleet opetusmatkalla ennekin – itselleni tämä oli ensimmäinen kokemus. Kouluttajina toimivat PEGO:n prot Jyry-Jussi Peltomäki ja Tomi Tolsa.

Puttitreeniä ja harjoitteita...
Puttitreeniä ja harjoitteita…

Viikon ohjelmassa oli pelien (Pasha, PGA Sultan, TAT) lisäksi päivittäin henkilökohtaista ohjausta ja erilaisia ryhmäharjoitteita rangella. Päivistä muodostuikin todella ”golftäytteisiä”, eikä aikaa juuri muulle toiminnalle jäänyt. Tosin, sää ei tuolla huhtikuun viikolla ollut mitenkään erityisen helteinen,  joten altaalla tuskin olisi muutenkaan viihtynyt. Asunpaikkamme oli Sirene Golf, jossa oli samaan aikaan paljon muitakin suomalaisia golfryhmiä.

Pro Jyry-Jussi Peltomäki ohjeistaa rangella!
Pro Jyry-Jussi Peltomäki lähdössä ryhmän kanssa päivän pelikierrokselle.

Reilu parikymmenhenkinen porukkamme koostui hyvin monentasoisista pelaajista, ja viikon aikana sai tutustua todella mielenkiintoisiin lajin harrastajiin eri puolelta Suomea. Matkan parasta antia olivat lisäksi monet ammattilaisten antamat pikkuvinkit, ryhmäharjoitteet ja kisat, jotka voi helposti siirtää omaan  harjoitteluunsa ja harjoitus- tai kisakierrokselle valmistaumiseen.

Viikkoon mahtui paljon treeniä...
Viikkoon mahtui paljon treeniä…

Koska jokaisella oli omien tarpeidensa ja intonsa mukaan mahdollisuus saada henkilökohtaista valmennusta, voi tällaista matkaa mainiosti suositella kaikille juuri Suomen pelikauden kynnyksellä.  Kiitokset kouluttajille ja mukavalle peliseuralle! Toivottavasti tapaamme lajin merkeissä joko kotimaassa tai maailmalla.

Viikon ylivoimainen "ykköskenttä" kunnoltaan ja lay-outiltaan oli PGA Sultan.
Viikon ylivoimainen ”ykköskenttä” kunnoltaan ja lay-outiltaan oli PGA Sultan. Kuvassa monenlaista haastetta tarjoava väylä 16, par 5. 
Viikko-ohjelman "vapaapäivänä" testattiin pienemmällä porukalla Nick Faldon suunnitteleman Cornelia golf, ja sieltä Kings Course. Hienossa kunnossa oleva kenttä. Muutamilla väylillä tosin kikkailun makua. Kertabongaus riittää omalta osalta.
Viikko-ohjelman ”vapaapäivänä” testattiin pienemmällä porukalla Nick Faldon suunnittelema Cornelia golf, ja siellä Kings Course. Hienossa kunnossa oleva kenttä. Muutamilla väylillä tosin kikkailun makua. Kertabongaus riittää omalta osaltani.
IMG_1211
Tomi Tolsan draivinäyte Pashan ykköstiillä!

 

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s